Noutajarotujärjestöjen välinen palaveri 21.11.14 -tiedote

31.12.2014

NOUTAJAKOIRAYHDISTYSTEN PUHEENJOHTAJAPALAVERI 21.11.2014

Noutajakoirarotujen puheenjohtajapalaveri on noutajakoirarotujen yksi päätöksentekoelin, joka rotujärjestöjen hallitusten valtuuttamina päättää joistain noutajille yhteisistä asioista. Puheenjohtajapalaveri kokoontui jälleen 21.11. Jyväskylässä. Paikalla olivat Kirsi Launomaa (Suomen Noutajakoirajärjestö), Sanna Rantanen (Novascotiannoutajat), Sanna Sierilä (Kiharakerho), Jukka Simpura (Labradorinnoutajakerho), Tiina Sudensalmi (Suomen Sileäkarvaiset Noutajat), Krista Leinonen (Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry) sekä vierailijana Harri Sivén (Tuomaritoimikunta).

Yhteistyötoimikunta ja yhteistyö rodunomaisten lajien parissa jatkossa

Keskusteltiin yhteistyötoimikunnan tehtävistä ja roolista noutajakoirakentässä. Todettiin toimikunnan roolin olevan tärkeä ja sen hoitaneen sille annettuja tehtäviä hyvin. Puheenjohtajapalaveri pohti yhteistyön merkitystä jatkossa ja pitkällä tähtäimellä. Yhteistyötä halutaan tiivistää ja etsiä yhä enemmän yhteistyötapoja, mutta samalla halutaan myös vähentää päätöksenteon eri kerroksia ja päätöksiin liittyvää byrokratiaa. Keskustelu jatkuu edelleen ja yritetään miettiä uusia tapoja yhteistyön tiivistämiseksi.  Kehittämistyö on pidemmän tähtäimen työtä ja toistaiseksi yhteistyötoimikunnan työ jatkuu normaalisti.

Sääntömuutosehdotuksen status ja aikataulu, rodunomaiset kokeet

Sääntömuutostyö on edennyt hyvin ja sääntötyöryhmä ja yhteistyötoimikunta käyvät niitä yhdessä läpi 10.1.2015. Tämän palaverin perusteella rotujärjestöt päättävät, viedäänkö sääntöuudistus hyväksyttäväksi Kennelliiton kevät- vai syysvaltuustoon 2015.

Jääviyssääntö koskien A- ja WT-koetuomareita

Puheenjohtajapalaveri päätti tehdä esityksen Kennelliitolle, että kahden tuomarin WT- ja A-kokeissa kasvattajatuomari saisi arvostella myös omia kasvattejaan. Tämä olisi suuntaus kohti kansainvälisiä jääviyssääntöjä ja antaisi joustoa tuomarivalintoihin varsin rajallisen WT- ja A-koetuomarimäärän huomioiden.

Ulkomaisten koetulosten hyväksyminen nome-b-kokeissa koskien suomalaisia koiria

Puheenjohtajapalaveri päätti, että koskien suomalaisia Suomessa kisaavia koiria, alokasluokassa ei hyväksytä ulkomaisia tuloksia luokkanousuun, sillä muissa maissa alokasluokka ei vastaa suomalaista alokasluokkaa. Sen sijaan suomalaisen koiran avoimen luokan toinen luokkanousuun vaadittava tulos voi olla ulkomaisesta kokeesta.

Puheenjohtajapalaveri myös päätti, että Tuomaritoimikunta käsittelee ja päättää, mistä maista hyväksytään avoimen luokan tulos luokkanousuun, ja tarpeen mukaan selvittää, minkä tasoisesta kokeesta on kyse. Päätöksistä annetaan tieto yhteistyötoimikunnalle ja lisätään tieto Tuomaritoimikunnan internetsivuille, jonne kootaan myös ne maat, joiden osalta luokkanousuun oikeuttava tulos on jo aiemmin hyväksytty.

Muut asiat

Puheenjohtajapalaveri päätti, että nykyisen yhteistyötoimikunnan kokoonpano pysyy voimassa tammikuun 2015 loppuun, jotta henkilöt eivät vaihdu sääntömuutoskäsittelyn loppumetreillä. Mahdolliset rotujärjestöjen uudet edustajat kutsutaan mukaan 10.1.2015 sääntöjen läpikäyntiin.