| 1. Labradorinnoutajakerhon
Vuoden PK-labradori kiertopalkinto myönnetään
koiralle, joka on parhaiten menestynyt SKL-FKK:n
sääntöjen
mukaan järjestetyissä palveluskoirakokeissa.
2.
Kiertopalkinnon
omistaa Labradorinnoutajakerho.
3.
Palkinnon
haltija on täydessä vastuussa palkinnosta ja on velvollinen
toimittamaan
sen joulukuun loppuun mennessä Labradorinnoutajakerhon
toko-toimikunnan
puheenjohtajalle.
4.
Kilpailevan
koiran ohjaajan ja omistajan on oltava Labradorinnoutajakerhon
jäsen.
5.
Kiertopalkintoon
lasketaan kyseisen kalenterivuoden neljän parhaan kokeen
pistemäärien
keskiarvo, siten että AVO-luokan tuloksiin lisätään
10 pistettä, VOI-luokan tuloksiin 20 pistettä. Osallistuminen
piirimestaruuskokeisiin tuo 10 lisäpistettä, osallistuminen
SM-kokeisiin
20 lisäpistettä. KVA:n arvon saavuttaminen kyseisen
vuoden
aikana tuo 40 lisäpistettä6.
Kiertopalkintoon kuuluvaan valokuvakansioon on Vuoden PK-labradorin
omistajan
kirjoitettava koiran virallinen nimi ja rekisteritunnus,
syntymäaika,
omistajan/ohjaajan nimet osoitteineen, koiran kasvattajan nimi,
koetulokset
sekä liitettävä kuva koirasta.
7.
Vuoden
PK-labradorin omistaja saa kiertopalkinnon vuodeksi kerallaan
haltuunsa.
Jos sama ohjaaja savuttaa kiertopalkinnon kolme kertaa, saa hän
palkinnon
itselleen, muuten toko-toimikunta tarkistaa
kiertopalkintosäännöt
viiden vuoden välein.
8.
Kiertopalkintoa
koskevat hakemukset toimitetaan TOKO-toimikunnan puheenjohtajalle.
9.
Näitä
sääntöjä voi muuttaa vain Labradorinnoutajakerhon
hallitus
TOKO-toimikunnan esityksestä.
|