Nk. saukonhäntä, rodulle tunnusomainen: tyvestä hyvin paksu, hännänpäätä kohti suippeneva, keskipitkä. Ei hapsuinen, vaan kauttaaltaan lyhyen, tiheän ja tiiviin karvan peittämä, mikä antaa sille pyöreähkön vaikutelman. Koira saa kantaa häntäänsä korkeallakin, mutta häntä ei saa kiertyä selän ylle.

Häntä on hyvin tärkeä erityispiirre. Hännän tulisi ulottua kintereeseen. Hännän tulisi olla mahdollisimman suuora.

Runsashapsuiset, sapelimaiset ja “kettupuuhkamaiset“ hännät ovat karvaisuudestaan huolimatta vääriä. Tärkeintä on oikea muoto,  joka on varsin yksityiskohtaisesti kuvattukin rotumääritelmässä. Oikea saukonhäntä on alapinnaltaan melko litteä. Hännässä olevat karvat saattavat olla melko pitkiä, mutta ne eivät saa muodostaa “hapsutusta“ hännän alapinnalle, vaan niiden tulee kääntyä pyöreästi häntäruodon alle.

Koska häntä on selkärangan jatke, ei voida sanoa, että häntä olisi esim. liian ylös tai alas kiinnittynyt. Kyse on lantion asennosta, esim. luisulantioisen koiran häntä vaikuttaa “alaskiinnittyneeltä“.

Liikkeessä koiran tulee nostaa häntänsä vähintään selkälinjan tasolle. Mikäli häntä ei nouse liikkeessä, on joko lantion asento väärä tai koiran luonne epätyypillinen.

Rotumääritelmä sallii koiran kantavan häntäänsä korkeallakin, kunhan se ei kierry selän ylle. Korkea häntä rikkoo kuitenkin ylälinjan ja vaikuttaa siten koirasta saatavaan kokonaiskuvaan (on myös huomioitava johtuuko korkea häntä lantion rakenteesta vai onko kyseessä esim. koiran uhoaminen).

Oikeanlainen hännän käyttäminen liikkeessä on myös osa rotutyyppiä: labradori tasapainottaa tehokkaita liikkeitään hännällään, hännän ei siis tulisi liikkeessä pysyä jyrkästi paikoillaan.

Rotutyyppiin kuuluu myös hännän iloinen heilutus.