Perustottelevaisuus- ja TOKO 28.11. ja 12.12. Helsinki ulkona

11.11.2022

Perustottelevaisuutta pennuille ja aikuisille maanantaisin ulkokentällä
Helsingissä lyhytkurssi
  28.11. ja 12.12.2022.
Voit osalistua myös yksittäisille kerroille 14.11. ja 21.11.22.
Kouluttajana Kati Kekäläinen.

Perustottelevaisuuskursseilla keskitymme harjoittelemaan tärkeitä arjen taitoja.
Kaiken harjoittelun tavoitteena on ohjaajan ja koiran hyvä yhteistyö.
Keskitymme odottamisen ja rauhoittumisen sekä perustottelevaisuusliikkeiden,
kuten seuraamisen vahvistamiseen. Lisäksi teemme erilaista häiriöharjoittelua ja
vahvistamme tehtäviä, jotka auttavat koirakkoa arjen erilaisissa tilanteissa.

Käymme myös läpi ohjaajan toiveesta sellaisia asioita, joita ohjaaja haluaa
erityisesti vahvistaa tai joissa on ollut ongelmia.

Kurssille voivat osallistua kaikenikäiset koirat aivan pennuista vanhempiin koiriin.
Kaikki harjoitukset sovelletaan jokaisen tasolle sopiviksi.

Kurssit soveltuvat kaiken ikäisille koirakoille (rokotusten on oltava voimassa).

Kursseille otetaan max. 5 koirakkoa.

Kurssin hinta:

  • 2 kertaa jäsenille 28,00 euroa ja ei-jäsenille 38,00 euroa

Aikataulu: klo 19:00 – 20:00 

Treenipaikka: Malminkartanon Sirkuskenttä, Helsinki
Karttalinkki: https://goo.gl/maps/QBJf3DGRvqaugW4w5

Ilmoittautuminen: https://labradori.doggso.com/fi/koulutus/perustottelevaisuus-ulkokentta

Ilmoittautuminen yksittäisille kerroille:

https://labradori.doggso.com/fi/koulutus/perustottelevaisuus-ja-hallinta-yksittaiset-treenikerrat-helsinki-ulkokentalla

TOKOa yli 9 kk ikäisille 28.11. ja 12.12.2022.
Kouluttajana Kati Kekäläinen.

Treenipaikka: Malminkartanon Sirkuskenttä, Helsinki
Karttalinkki: https://goo.gl/maps/QBJf3DGRvqaugW4w

TOKO -kurssilla keskitymme TOKOn ALO ja AVO -luokkien liikkeisiin.

Liikkeet käydään läpi koirakko kohtaisesti, joten kurssille voi osallistua niin koirakko, jolle toko on uusi laji, kuin koirakko, jolla on jo kokemusta tokosta ja haluaa harjoitella alo ja avo -luokan liikkeitä. Kurssilla opetellaan eri tokon liikkeitä sekä liikkuroiden että hyödyntäen muut kurssin koirat häiriönä.

Kurssille otetaan max. 5 koirakkoa

Kurssin hinta:

  • 2 kertaa jäsenille 28,00 euroa ja ei-jäsenille 38,00 euroa

Ilmoittautuminen: https://labradori.doggso.com/fi/koulutus/toko