Kilpailut 23.5.2020

Kilpailut on peruttu. Suomen Agilityliitto on perunut kaikki kilpailut ja tapahtumat 31.5.2020 asti, joten noudatamme ohjeistusta myös episten osalta. Mahdollisesta kilpailun siirrosta myöhäisempään ajankohtaan päätetään myöhemmin.

Labradorinnoutajakerho järjesti kevään 2020 epäviralliset agilitykilpailut lauantaina 23.5.2020. Kisapaikkana tuttuun tapaan Agility Akatemian halli Vantaalla. Karttalinkki https://goo.gl/maps/28iomWKoDry

Kisoissa oli kolme kilpailuluokkaa: kisaavat, möllit ja putkiralli. Kokoluokkina medit, pikkumaksit ja maxit

Kisojen tuomarina toimii Anni Peltoniemi.

Koirahieroja Annika Korpilo tavattavissa Epiksissä Agility Akatemialla lauantaina 23.5 klo 12 eteenpäin. Ilmoittautuminen paikan päällä.

 

Annika arvioi koirien hieronnan tarvetta koiran liikkeistä, tunnustelemalla koiraa, koiran rakenteen kuormituksista, kulmauksista, lihaskunnosta ja koiran mahdollisista kompensaatioista.

Arviointiin menee aikaa n. 10-15 min. Mikäli tuo aika ei riitä koiran arviointiin, niin silloin suositellaan erillistä käyntiä koirahierojan luona perusteellista arviointia varten.

Arviointi on ilmaista epiksiin osallistuville ja talkoolaisille.

Koirahieroja Annika Korpilo 0503780951 http://www.koirapalvelusarkkinen.com/page5.php.

Oma toimipiste löytyy Vantaan Riipilästä os. Riipiläntie 127, 01760 Vantaa. Tulen myös kotikäynneille lähialueille.

Keskustele tapahtumasta ja agilitystä

Ei yhtään keskustelua käynnissä.