Perustottelevaisuutta loka-marraskuussa Länsi-Vantaalla

Kurssi on nyt täynnä, mutta ilmoittautumisesi on varasijalla. Otamme yhteyttä vain siinä tapauksessa, mikäli kurssilta vapautuu paikka.

Perustottelevaisuutta pennuille ja aikuisille lauantaisin 10.10.-7.11.2020 Vantaalla Agility Akatemian hallilla​
Kouluttajana
Martta Peltoniemi.

 

Pennut 4,5-11kk

Pentujen perustottelevaisuus-kurssilla keskitytään koiran hallintaan ja yhteisen sävelen löytymiseen. Kurssilla harjoitellaan perustottelevaisuuden taitoja, joita voidaan käyttää hyödyksi arkielämän tilanteissa, ja joiden päälle on helppoa lähteä rakentamaan uusia asioita.

Kurssin sisältö muokataan jokaisen koirakon tasoon sopivaksi. Keskeisiä asioita kurssilla on keskittymis- ja häiriö harjoitukset, ohjaajan kanssa yhdessä työskenteleminen, istuminen, maahan meno, odottaminen ja luokse tulo.

Aikuiset 12kk ja yli

Aikuisten koirien perustottelevaisuus-kurssilla keskitytään kaikille tärkeisiin arkielämän taitoihin. Kurssin sisältöön kuuluu muun muassa keskittymis- ja häiriön kesto harjoituksia, sekä kaikille tärkeitä perusliikkeitä, kuten istuminen, maahan meno, odottaminen, seuraaminen, sekä sivulle- ja luokse tulo. Lisäksi haastetta voidaan luoda esimerkiksi ruudun harjoittelemisella tai muilla hieman haastavammilla liikkeillä.

Perustottelevaisuus-kurssit ovat suunnattu kaiken tasoisille koirakoille.

Kouluttaja Martta Peltoniemi: "Ohjaajana minulle tärkeintä on kohdata jokainen koira yksilönä ja työstää niitä asioita, jotka ovat koiralle hyödyllisimpiä ja tärkeimpiä. Otan aina huomioon koirakon toiveet ja tavoitteet ja suunnittelen treenit jokaiselle sopiviksi."

Kursseille otetaan max. 5 koirakkoa.

Kurssipäivät: Lauantaisin 10.10.-7.11.2020 / 5 kertaa

  • klo 10.00-11.00, pennut 4,5 - 11 kk
  • klo 11.05-12.05, aikuiset 12 kk ja yli

Kurssien hinnat:  87,00 € jäsenille ja ei-jäsenille 94,00 €

Treenipaikka on Agility Akatemian halli Vantaan Kivistössä os. Ruusumäentie 5 B-7, 01730 Vantaa.  

Karttalinkki: https://goo.gl/maps/28iomWKoDry

*)Koirien tulee olla rokotettu https://www.kennelliitto.fi/koiran-terveys/koiran-rokotusmaaraykset

TÄRKEÄÄ!! Noudatamme viranomaisohjeita myös koiraharrastuksissa.  Harjoittelu on sallittua vain täysin terveenä. Mikäli sinulla on lieviäkin hengitystieoireita, pysy kotona. Suojaetäisyydet 2 m (”jääkiekkomailan mitta”). Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisella on suuri merkitys: yskiminen/aivastelu suunnataan aina hihaan ja käsiä pestään saippualla ahkerasti. Jos vettä ei ole saatavilla, käytetään käsidesiä. Varaa siis käsidesiä mukaasi, kun tulet harjoituksiin.

 

*

Huom! Jäsenten on ilmoitettava jäsennumero ilmoittautumisen yhteydessä.

*
*
*
*
*
*
*

Tarkistathan, että antamasi yhteystiedot on kirjoitettu oikein ja että annoit myös puhelinnumeron! 

Kurssi-ilmoittautumiset ovat sitovia. Sairaat koirat eivät voi osallistua treeneihin. Emme voi myöskään korvata ohjaajan tai koiran sairastumisista tai muista syistä johtuvia poissaoloja. Nämä ja muut ilmoittautujaa sitovat asiat, kuten henkilötietojen käsittely löytyvät sivulta: Ilmoittautuminen kursseille ja tapahtumiin.

Mikäli kysyttävää, laitathan sähköpostia labbis.agility(at)gmail.com

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.