Metsästyslinjaisten astutukset

Pentueiden vanhemmista löytyy lisää tietoa KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä klikkaamalla koiran nimeä. Lisätietoja terveystulosten merkintätavoista, näyttely- ja koetulosten sekä valionarvojen lyhenteistä saa sivulta Pentuvälityslistan merkintöjen selitykset.

Listalla olevien pentueiden arvioiminen on ostajan tehtävä. Listalta löytyy hyvinkin erilaisia pentueita. Huomiota kannattaa kiinnittää etenkin vanhempien terveyteen. Vanhempien koe- ja näyttelytuloksilla on merkitystä varsinkin silloin, kun ostaja hakee itselleen tietynlaista harrastuskoiraa. Vanhempien tietoja ja tuloksia tutkimalla sekä pentueen kasvattajan kanssa keskustelemalla varmistat, että olet hankkimassa juuri itsellesi sopivaa pentua. Kasvattajat vastaavat kyselyihin pentueistaan, joten pentutiedustelut tulee osoittaa suoraan kasvattajalle.

Kasvattajille vuoden 2026 alussa tehdyn kyselyn mukaan rekisteröidyn labradorinnoutajan pennun keskihinta on n. 1800-1900 euroa. Tähän hintaan ei sisälly kytkykauppana esim. vakuutuksia, koiranruokaa tai koulutuksia.

Ostaessasi pennun tältä listalta olevasta pentueesta, kasvattaja on sitoutunut liittämään pennunostajansa jäseneksi Labradorinnoutajakerhoon ensimmäiseksi vuodeksi. 

Päivitetty/ updated 14.10.2026

SYNT./LUOV.
DoB/7 WKS

VÄRIT
COLOURS

VANHEMMAT
PARENTS

KASVATTAJA
BREEDER

vko 43
vko 50

-------

week 43
week 50

keltaisia & mustia

-------
yellow & black

i. HIETSUN QUSTI
(HIETSUN KUSTAA - ALLIHUUPAN KARAMEL SUTRA)

- lonkat A/A (111), kyyn. 0/0 (112)
- silmät ok 19.06.2025
- näy: ei näyttelytulosta
- NOME-B ALO 1
- hyväksytty taipumuskoe

e. BLACKTHORN LAAVA
(BLACKTHORN ARUNA - BLACKTHORN XSOORA)

- lonkat A/A (99), kyyn. 0/0 (110)
- silmät ok 07.05.2025
- näy: ei näyttelytulosta
- NOME-B ALO1
- hyväksytty taipumuskoe

Kennel Allihuupan

Tourunen Teresa
41390 Äijälä

puh. 0400501415

e-mail: kennelallihuupan(at)gmail.com

www

päivitetty/updated: 18.9.2026

vko 49
vko 04

-------

week 49
week 04

mustia

-------

black

i. CHILIHUNTERS SPRINGTIDE
(SPRING SWIFT HUGO BOSS - STENBURY BLACK NASHIRA)

- lonkat A/A (105), kyyn. 0/0 (111)
- silmät ok 15.04.2024
- näy: ei näyttelytulosta
- ei tulosta rodunomaisesta kokeesta

e. TYÖMIEHEN TEERI MEERI
(FI KVA-FT FI KVA-WT FI KVA-B NM-25 METSÄSUHARIN VILKAS - FI JVA TYÖMIEHEN POREINEN)

- lonkat A/A (108), kyyn. 0/0 (107)
- silmät ok  08.05.2026
- näy: ei näyttelytulosta
- ALO3
- hyväksytty taipumuskoe

Kennel Työmiehen

Essi Reuna
41490  Niemisjärvi

puh. 0503079139

e-mail: tyomiehen(at)gmail.com

www

päivitetty/updated: 28.9.2026