Pentueet

Pentueiden vanhemmista löytyy lisää tietoa KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä klikkaamalla koiran nimeä. Lisätietoja terveystulosten merkintätavoista, näyttely- ja koetulosten sekä valionarvojen lyhenteistä saa sivulta Pentuvälityslistan merkintöjen selitykset.

Listalla olevien pentueiden arvioiminen on ostajan tehtävä. Listalta löytyy hyvinkin erilaisia pentueita. Huomiota kannattaa kiinnittää etenkin vanhempien terveyteen. Vanhempien koe- ja näyttelytuloksilla on merkitystä varsinkin silloin, kun ostaja hakee itselleen tietynlaista harrastuskoiraa. Vanhempien tietoja ja tuloksia tutkimalla sekä pentueen kasvattajan kanssa keskustelemalla varmistat, että olet hankkimassa juuri itsellesi sopivaa pentua. Kasvattajat vastaavat kyselyihin pentueistaan, joten pentutiedustelut tulee osoittaa suoraan kasvattajalle.

Kasvattajille vuoden 2026 alussa tehdyn kyselyn mukaan rekisteröidyn labradorinnoutajan pennun keskihinta on n. 1800-1900 euroa. Tähän hintaan ei sisälly kytkykauppana esim. vakuutuksia, koiranruokaa tai koulutuksia.

Ostaessasi pennun tältä listalta olevasta pentueesta, kasvattaja on sitoutunut liittämään pennunostajansa jäseneksi Labradorinnoutajakerhoon ensimmäiseksi vuodeksi. 

Päivitetty / updated 23.09.2026

SYNT./LUOV.
DoB / 7 WEEKS

U/N MYYTÄVÄNÄ /
D/B FOR SALE

VANHEMMAT
PARENTS

KASVATTAJA
BREEDER

19.08.2026
07.10.2026

1 ruskea narttu
6 mustaa narttua
1 ruskea uros

--------

1 choc. female
6 black female
1 choc. male
 

i.  ARIETI
(EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA GENTLEMEN MASCON SKIF FROM RICHBON FAVORITE - )

- lonkat: A/A (99), kyyn. 0/0 (100)
- silmät: ok 18.10.2024
- näy: EH
- ei tulosta rodunomaisesta kokeesta

e. GRACJA Z GALICYJSKIEJ ZIEMI
(ARCTON Z GALEWIC - ETNA Z GALICYJSKIEJ ZIEMI)

- lonkat: A/A (103), kyyn. 0/0 (77)
- silmät: ok 8.1.2025
- näy: ei näyttelytulosta
- ei tulosta rodunomaisista kokeista

Kennel Teamclassy

Mertsi Kuusisto
61100 Peräseinäjoki

puh.  0408238769

e-mail: mertsitheking(at)hotmail.com

päivitetty/updated 24.08.2026

30.08.2026
18.10.2026

1*  musta narttu

---------------
1*  black female

* sijoitetaan / under terms of breeding

i. FI JMVA MALLORN'S HIT D'ROAD JACK (JV-23 TJOTTE'S HIT D'JACKPOT - MALLORN'S CHOCOLATESSA)

-lonkat A/A (101), kyyn. 0/0 (106)
-silmät OK 3.3.2025
-näy: FI JMVA, 3x SERT
-ei tulosta rodunomaisesta kokeesta

e. ALEXSINAS WINONA WHOOP
(FI VMVA ALEXSINAS EVA'S NEVILLE - ALEXSINAS PUMP UP THE JAM)

-lonkat A/A (111), kyyn. 0/0 (108)
-silmät OK 11.04.2026
-näy: ei näyttelytulosta
-ei tulosta rodunomaisesta kokeesta 

Kennel Madvice

Maria Neuvonen
21860 Auvainen

puh. 0440611594

e-mail: madvicekennel(at)gmail.com

päivitetty/updated 23.09.2026

01.09.2026
20.10.2026

4 keltaista urosta
3 keltaista narttua

-------

4 yellow male
3 yellow female

i. HEATHWAY COSMIC ENDEAVOUR (PL MVA COSMOPOLITAN BELLA MARE - GRUMBLING MOON LILY)

-lonkat A/A (93), kyyn. 0/0 (103)
-silmät OK 29.6.2026
-näy: ERI
-ei tulosta rodunomaisesta kokeesta

e. DIPPICOIRAN BERTA
(FI JMVA HEATHWAY SILVER MOONLIGHT - DIPPICOIRAN VIRVA)

-lonkat A/A (109), kyyn. 0/0 (99)
-silmät OK 7.10.2025
-näy: ERI
-ei tulosta rodunomaisesta kokeesta 

Kennel Dippicoiran

Liisi Uski
03250 Ojakkala

puh. 0505710639

e-mail: liisiuski(at)outlook.com

päivitetty/updated 07.09.2026

01.09.2026
20.10.2026

2 mustaa urosta
1 musta narttu

---------------

2 black males
1 black female

i. C.I.E. FI JMVA EE MVA SE MVA(N) ALEXSINAS JOHNNY BRAVO
(ALEXSINAS UP-AND-COMING - ALEXSINAS DAISY D)

- lonkat A/A (111), kyyn. 0/0 (109)
- silmät PPM, iris-iris : Todettu 23.6.2026
-näy: C.I.E. FI JMVA EE MVA SE MVA(N)
- ei tulosta rodunomaisista kokeista

e. STRONGLINE'S BE-BOP-A-LULA
(PL JMVA PL MVA PL GR MVA BLOOMWOOD GET READY TO RUMBLE - C.I.B. NORDIC VMVA FI MVA FI VMVA EE MVA PMJV-16 SEJV-16 HeVW-25 VV-25 STRONGLINE'S PRINCESS LEIA )

-lonkat A/A (102), kyyn. 0/0 (105)
-silmät OK 10.7.2024
-näy: JUN-ERI JUK4
-hyväksytty taipumuskoe
 

Kennel Strongline's

Tiina Rantanen
18300 Heinola

puh. 0500492678

e-mail: tiina.rantanen00(at)gmail.com

www

päivitetty/updated 14.09.2026