Karla Sohlman

Olen Karla Sohlman Tampereelta. Koiraharrastukseni on alkanut jo 80-luvun loppupuolella ja olen tutustunut eri lajeihin koiramaailmassa vuosien varrella. MEJÄ vei kuitenkin mennessään heti ensimmäisestä kerrasta lähtien 2000-luvun alkupuolella. Kokeiden järjestämiseen tutustuin alusta asti ja olen niitä järjestänyt vuosittain useita. Toimin aktiivisesti myös kerho- ja yhdistystoiminnassa. Syksyisin aikaa kuluu mettällä jahdeissa.

MEJÄ-ylituomariksi valmistuin 2009 ja siitä lähtien olen melkein asunut metsässä kaikki kesät. Arvosteluja on kertynyt runsaasti eri puolilta Suomea ja lopun vapaa-aikani kävin kokeissa edesmenneen koirani kanssa. Volvo oli lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira-herra. Tämä minun pitkäaikainen metsäkaverini lähti koirien taivaaseen vuonna 2017. Kokeissa ehdittiin käymään paljon ja muutenkin harrastamaan useita eri lajeja. Volvo, tämä pienisuuri koira opetti minulle, mitä koira on parhaimmillaan tositilanteissa haavakkoja etsiessä sekä kokeissa. Tänä vuonna minulle tulee uusi pentu, jonka kanssa sitten katsotaan, viekö nenä metsässä oikeille jäljille.

Toivotan Teille kaikille SM MEJÄ-kokeeseen osallistuville koirakoille tasapuolisesti menestystä ja tuurit matkaan. Kaikki täällä olevat koirat ovat erinomaisia nuuskuttelijoita, olkoon sija tulostenlukuhetkenä mikä tahansa. Toivotan Teille kaikille mukanaoleville oikein mukavaa viikonloppua!