Mari Hakola

Olen Mari Hakola Härmästä, Etelä-Pohjanmaalta. Perheeseeni kuuluu mieheni, kolme pientä lastamme sekä 9-vuotias lk unkarinvizsla Toivo.

MEJÄ-harrastukseni alkoi vuonna 2003 lk mäyräkoira Pultin (Keski-Maan Peregrin) myötä. Pultti oli hyvin innokas ja taitava jäljestäjä ja seuraavana vuonna huomasin olevani mukana MEJÄ SM-kisoissa lähes untuvikkona. Kotiuduimme tittelin JM-04 kanssa. Harrastus jatkui ja hakeuduin ylituomarikurssille. 

Viime vuosina MEJÄ-harrastukseni on rajoittunut muutamassa kokeessa arvostelemiseen kauden aikana. Haaveena on harrastaa jäljestystä taas oman jäljestävän koiran kanssa, kunhan lapset hieman kasvavat.  Tuomarina nautin, kun saan seurata eri rotujen työskentelytapoja sekä nähdä koirien ja ohjaajien kehittyvän.

Kiitän kunniasta päästä karsintakokeen tuomariksi vuoden 2018 menestyneimmille MEJÄ-koirakoille!  Osallistujille toivotan menestystä kokeeseen ja kireitä liinoja!