Satu Savolainen-Pulli, karsintakokeen ylituomari

Kiitän koetoimikuntaa kutsusta tulla karsintakokeen ylituomariksi.

Olen Satu Savolainen-Pulli Vantaalta. Perheeseen kuuluu aviomiehen Jannen ja teini-ikäisen tyttären Jennyn lisäksi bourbonnais’n seisoja Namu, lk kääpiömäyräkoira Dumle ja uutena tulokkaana englanninspringerspanieli Waldo. Koirat ovat äidin ja tyttären harrastus, ja koiramaisissa puuhissa vierähtääkin useampi viikonloppu vuodesta.

Jenny on keskittynyt koiriemme näyttelyissä esittämiseen ja jh-kilpailuihin. Minulle on suotu autonkuljettajan virka. Kehään minua ei enää päästetä.

Itse puolestani viihdyn paremmin luonnossa mejä-metsässä tai seisojan kanssa pellolla. Talvisin harrastusrepertuaariin on lisätty rally-toko. Toisaalta näyttelyt ovat loistava tekosyy lähteä ulkomaille, jos kalenteriin on jostain syystä vapaata sattunut jäämään.

Oma mejä-harrastukseni alkoi 90-luvun lopulla englanninspringerspanielilla, jonka kanssa pääsimme SM-karsintakokeeseen kolmesti, ja kahdesti jopa finaaliin.

Ylituomariksi valmistuin vuonna 2004. Siitä lähtien kesästä on kulunut vähintään 15 viikonloppua mejän merkeissä joko toisten koiria arvostellen tai omien koirien kanssa kokeissa käyden.

Vuodesta 2014 mejä-harrastukseni on ollut hieman pienemmällä liekillä, kun silloinen jälkikoirani lk kääpiömäyräkoira Nappe sairastui vakavasti, ja vuotta myöhemmin menehtyi sairauteen. Lisäksi tyttären JH-harrastus on varannut äitiä autonkuljettajan tehtäviin.

Toivotan kokeeseen osallistuville koirakoille onnea, ja vietetään ikimuistoinen viikonloppu meille kaikille niin rakkaan harrastuksen parissa.

Satu Savolainen-Pulli