Koulutustoimikunta

Labradori on monipuolinen ja kyvykäs harrastuskoira, joka innostuu liikkumisesta ja nauttii aivotyöskentelystä. Koulutustoimikunta pyrkii tarjoamaan monipuolisesti kursseja ja luentoja, joilla on mahdollisuus vahvistaa koirien ja ohjaajien yhteistyötä, tutustua eri lajeihin sekä auttaa mahdollisten ongelmien kanssa.

Kurssitarjonta on runsasta pääkaupunkiseudulla huomioiden pennut, aikuiset aloittelijat ja harrastuksessa jo pidemmälle edenneet. Siten osaamistasoltaan erilaiset koirakot löytävät sopivan vaihtoehdon kursseistamme. Harrastaessa koiran ja ohjaajan suhde useimmiten paranee ja kaikki lajit kannustavat mukavaan yhdessäoloon, liikkumiseen ja leikkiin yhdessä koiran kanssa. Pyrkimyksenämme on myös koota ja kannustaa labradorien omistajia ohjattujen koiraharrastusten pariin.

Labradorin kanssa voi harrastaa melkein mitä vain, lajien kirjo on runsas ja niinpä kurssitarjontammekin on hyvin laaja: mm. agilityä, taipumuskokeeseen valmistavaa koulutusta, pelastuskoiratoiminnan kursseja, hajutyöskentelyä, näyttelytreenejä, vesipelastusta ja perushallintaan liittyvää koulutusta.

Tavoitteenamme on myös lisätä kurssitarjontaa kiinnostuksen mukaan eri puolille Suomea. Siispä, jos innostuit mahdollisuudesta saada kursseja tai luentoja paikkakunnallesi ja olet valmis tulemaan mukaan tähän vastuulliseen, mutta palkitsevaan vapaaehtoistyöhön kurssien järjestäjänä, niin otathan yhteyttä meihin.

Sinulla ei tarvitse olla osaamista kurssien järjestäjänä  - me autamme kyllä alkuun ja eteenpäin.

Oma innostus järjestäjänä on koiraharrastustoiminnan osalta kaikkein tärkeintä.

Verkkokaupastamme löydät kaikki tulevat kurssimme, joilla on vielä tilaa:
Koulutuksien verkkokauppa

Tiedustelut: labbis.koulutus(at)gmail.com

 

Tuulikki Siltasalmi

 

PUHEENJOHTAJA

Kotona löytyy labradorit Nestori 13v 8kk ja kohta 2 v Siiri. Ollaan oltu monilla kursseilla mukana, kuten mm. perustottelevaisuus, toko, agility, hajuerottelu, nouto sekä taipumuskoe.

Ja mikäpä on kokeillessa, kun lajien tarjonta on näin runsasta täällä pääkaupunkiseudulla osaavien kouluttajien kera. Toiveena on löytää aktiivisia jäseniä, jotka organisoivat koulutuksia myös muille paikkakunnille. Ottakaa yhteyttä!

labbis.koulutus(at)gmail.com

  

 

Minna Hjelm

 

JÄSEN / VEPE-asiat & PK-asiat

Tällä hetkellä kotona kaksi metsästyslinjaista labradoria Jedi ja Dio. Jedin ja Dion kanssa harrastuksina pk-haku, pelastuskoiratoiminta ja vesipelastus. Rodunomaisten lajien alkeita on myös Dion kanssa harjoiteltu.

minna.hjelm(at)bilia.fi

  

 

Santra Hållfast 

JÄSEN

   

Tällä hetkellä minulla on alle vuoden ikäinen pentu Kenraali. Talven aikana olemme harjoitelleet perustottelevaisuutta, opetelleet etsimään kadonneita sekä metsässä, rakennuksissa että raunioilla. Jäljestyksen alkeita ehdittiin hiukan opetella ennen lumien tuloa ja hajuerottelu on ollut mukavaa tekemistä sisällä.

Leena Mattila

 

JÄSEN / VEPE-ASIAT

Tällä hetkellä meillä on kotona labradorinnoutajatytöt Sima ja Sade.

Harrastuksina meillä on noutajien rodunomaiset lajit, vesipelastus, agility sekä rallytoko ja toko painottuen vuodenaikojen mukaan.

Lisäksi molempien tyttöjen kanssa tehdään hometarkastuksiin liittyviä töitä.

Labradoreista on vaan niin moneen mukavaan tekemiseen.