Vuoden Metsästyskoirakasvattaja

Palkintoon lasketaan neljän koiran yksi tulos (paras) kyseiseltä vuodelta.
Jos kasvattajalla ei ole neljää metsästyskokeessa palkittua koiraa, kasvattaja voi osallistua kolmellakin kasvatilla. Pistetaulukkona käytetään metsästyskoetaulukkoa, jota käytetään vuoden metsästyslabradorin valinnassa.

Mikäli useampia, kuin yksi kasvattaja saavuttaa saman korkeimman pistemäärän, huomioidaan se kasvattaja, jonka joukkueen koirat ovat parhaiten menestyneet kerhon järjestämissä kokeissa.

Myös ulkomailla saavutetut koetulokset voidaan ottaa huomioon kuitenkin siten, että huomioitavasta neljästä tuloksesta kolme tulee olla Suomesta. Kasvattajan on ilmoitettava tuloksista Labradorinnoutajakerhon hallitukselle erikseen kerhon lehdessä/ internet-sivuilla julkaistavaan päivämäärään mennessä.

Kasvattajan on oltava Labradorinnoutajakerhon jäsen. Palkinnot jaetaan vuosittain Labradorinnoutajakerhon kevätkokouksessa.

 

Aikaisemmat Vuoden Metsästyskoirakasvattajat

2017 Kulteen
2016 Hardrocks
2015 Namusillan
2014 Namusillan
2013 Eagle Owl's
2012 Namusillan
2011 Namusillan
2010 Namusillan
2009 Eagle-Owl's
2008 Eagle Owl's
2007 Eagle Owl's
2006 Eagle Owl's
2005 Jummi-Jammin
2004 Jummi-Jammin
2003 Jummi-Jammin
2002 Jummi-Jammin
2001 Jummi-Jammin
2000 Sirmakan
1999 Sirmakan

Vuoden Metsästyskoirakasvattaja

Palkintoon huomioidaan neljä parasta koetulosta. Yksi tuloksista voi olla ulkomailta.

*
*
*
*
*
*
*
*
*

Mikäli koiran tulokset eivät näy KoiraNetissä, skannaa koearvostelu liitteeksi. Kerhon omien epävirallisten kokeiden osalta ei arvosteluja tarvitse toimittaa (Derby, Mestaruus).

Tiedoston maksimikoko on 10 Mt.

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.