Kevään näyttelyt, kokeet, kilpailut ja muut tapahtumat peruttu 31.5. saakka! Seuraa ajankohtaista tiedotusta!

7.5.2020

Suomen Kennelliiton päätöksen mukaisesti kaikki näyttelyt, kokeet ja kilpailut perutaan 31.5. saakka. Lisäksi Labradorikerhon kaikki muutkin tapahtumat perutaan 31.5. saakka. Lisäksi kesäkuun tapahtumien osalta ilmoittautuminen pidetään kiinni huhtikuun ajan. Toukokuun alussa toivottavasti tiedämme kesäkuun tapahtumien tilanteen ja ilmoittautumiset avataan, mikäli tapahtumat pystytään järjestämään.

Kaikkien peruttujen tapahtumien osalta maksujen palautusten osalta toimitaan siten, että osallistumismaksu palautetaan kokonaisuudessaan, mikäli tapahtuma pystytään perumaan ilman kuluja. Mikäli tapahtumasta tulee peruutuksesta huolimatta kuluja esim. tilavuokran osalta, palautetaan kulujen jälkeen yli jäävä maksuosuus siten, ettei kerholle jää järjestämättömistä tapahtumista tuloja. Kerhon tapahtumajärjestäjät ovat yhteydessä tarpeen mukaan ilmoittautuneisiin tapahtumakohtaisesti.

Kennelliiton tiedotus: Kennelliitto peruu kaikki kevään koiraharrastustapahtumansa