Metsästyslinjaiset pentueet

Pentueiden vanhemmista löytyy lisää tietoa KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä klikkaamalla koiran nimeä. Lisätietoja terveystulosten merkintätavoista, näyttely- ja koetulosten sekä valionarvojen lyhenteistä saa sivulta Pentuvälityslistan merkintöjen selitykset.

Listalla olevien pentueiden arvioiminen on ostajan tehtävä. Listalta löytyy hyvinkin erilaisia pentueita. Huomiota kannattaa kiinnittää etenkin vanhempien terveyteen. Vanhempien koe- ja näyttelytuloksilla on merkitystä varsinkin silloin, kun ostaja hakee itselleen tietynlaista harrastuskoiraa. Vanhempien tietoja ja tuloksia tutkimalla sekä pentueen kasvattajan kanssa keskustelemalla varmistat, että olet hankkimassa juuri itsellesi sopivaa pentua. Kasvattajat vastaavat kyselyihin pentueistaan, joten pentutiedustelut tulee osoittaa suoraan kasvattajalle.

Kasvattajille vuoden 2023 alussa tehdyn kyselyn mukaan rekisteröidyn labradorinnoutajan pennun keskihinta on n. 1500-1600 euroa. Tähän hintaan ei sisälly kytkykauppana esim. vakuutuksia, koiranruokaa tai koulutuksia.

Päivitetty/Updated 30.06.2025

SYNT. / LUOV.
DoB / 7 WEEKS

U/N MYYTÄVÄNÄ  / 
M/F FOR SALE

VANHEMMAT
PARENTS

KASVATTAJA
BREEDER

22.06.2025
10.08.2025
 

2 keltaista urosta
4 keltaista narttua

---------------

2 yellow males
4yellow females

i. MIDDLE RIVER'S ALOHA KAUAI
(GUNNERSPEG EXCALIBUR OF CAYTONFELL - MIDDLE RIVER'S SKY OF HAWAII)
- lonkat A/A (103), kyyn. 0/0 (107)
- silmät OK 2.12.2024
- ei näyttelytulosta
- NOME-B: ALO2

e.  RIXMAN DUURI
(FI KVA FI KVA-FT FI KVA-WT WTW-20 BATMOORS' BLACK ISLE CHANDLER - DERIVAS CRAIC GAME-OF-JOY)
- lonkat B/B (97), kyyn. 0/0 (99)
- silmät OK 2.12.2024
- näy: KÄY-H
- NOME-B: VOI2,  NOWT: VOI2

Kennel Opsin

Anne Friis
16900 Hämeenlinna

puh. 040 5875 878

e-mail: friisin(at)gmail.com

päivitetty/updated: 30.06.2025