Värien periytyminen

Labradorinnoutajilla käytetään rekisteröinnissä värien niminä keltainen, musta ja ruskea. Joskus takavuosina ruskeita näki rekisteröitävän mm. nimityksillä maksanvärinen tai suklaanruskea, vastaavasti keltainen saattoi olla kermanvärinen. Geneettisesti kuitenkin kaikki keltaiset tumman punakeltaisesta aina lähes valkoiseen ovat geneettisesti samaa keltaista. Puhutaan fenotyypistä eli ilmiasusta sekä genotyypistä eli perimätyypistä. Ilmiasu on siis se, miltä koira meidän silmiimme näyttää ja genotyyppi se, mitä koiralla on geeneissään. Koirien värien periytymisen lähtökohtana on geenissä sijaitseva värigeenilokus eli kromosomipaikka. Väriin vaikuttaa sekä isältä, että emältä peritty geeni. Labradoreilla värien periytyminen on varsin yksinkertaista. Monilla muilla roduilla, joilla värien kirjo on suurempaa, periytyminen ja pentujen mahdollisten värien päätteleminen on huomattavan paljon vaikeampaa.

Labradorinnoutajien värit

Labradorinnoutajat ovat siis keltaisia, ruskeita tai mustia. Keltainen koira voi geeneissään kantaa ruskeaa ja vastaavasti ruskea keltaista, tai mahdollisesti olla kantamatta. Musta koira voi kantaa sekä ruskeaa että keltaista tai jompaakumpaa tai ei kumpaakaan eli olla niin sanottu dominanttimusta. Se, mitä mikäkin koira voi kantaa geeneissään, on mahdollista päätellä sukutaulun perusteella. Täyden varmuuden saadakseen on tietyissä tilanteissa geenitesti ainoa varma keino saada selville koiran genotyyppi.

Ruskealla koiralla ei voi olla mustaa pigmenttiä eli ruskean koiran huulet ja silmän ympärykset ovat aina ruskeat. Keltaisella labradorilla pigmentin tulisi olla mustaa, mutta tietyissä tapauksissa voi syntyä myös ruskealla pigmentillä varustettuja keltaisia. Ruskeapigmenttinen keltainen ei nouse näyttelykehässä korkeimmille sijoituksille, mutta muutoin se voi hyvinkin olla esimerkiksi jalostuskoira ja sopivan partnerin kanssa paritettuna pennuille saadaan jälleen musta pigmentti. Mustan koiran pigmentti on aina musta.

Värivirheellisiä labradoreja syntyy harvoin. Valkoinen pieni läikkä rinnassa tai ranteiden takaosassa ei ole labradorille virhe. Valkoista väriä saattaa joskus tulla muuallekin, esimerkiksi varpaisiin. Mustalla tai ruskealla valkoinen tietenkin näkyy selvästi, mutta keltaisella koiralla valkoiset alueet eivät välttämättä ole silmin kunnolla erotettavissa. Rotumääritelmä sanoo labradorien väristä: ”Yksivärinen musta, keltainen tai ruskea. Keltainen väri voi vaihdella kermanvaaleasta ketunpunaiseen. Pieni valkoinen täplä rinnassa sallitaan.” Tiukasti rotumääritelmää tulkiten valkoista ei siis saa olla muualla kuin rinnassa. Muutama valkoinen karva siellä täällä tuskin näyttelykehässä häiritsee, mutta selvät valkoiset alueet lasketaan värivirheiksi ja vaikuttavat arvosteluun. Selviä värivirheitä ovat mustalla tai ruskealla koiralla yleensä raajoissa esiintyvät brindle- tai tan-kuviot, näitä esiintyy kuitenkin todella harvoin.

Labradorien värigenettiikka

Miten päätellä minkä värisiä pennuista tulee? Värien periytymisen lähtökohtana on siis geenissä sijaitseva geenilokus.  Mustan värin määrittää B-lokuksessa sijaitseva dominoiva geeni B, ruskean resessiivinen ei väistyvä geeni b. Keltaisen värin muodostava geeni e sijaitsee eri lokuksessa, lokuksessa E ja se on homotsygoottina esiintyessään epistaattinen B-lokukseen nähden. Toisin sanoen, koira, jolla on kaksi ee-geeniä, on ilmiasultaan aina keltainen.

EEBB = dominanttimusta
EEBb = musta, joka kantaa ruskeaa
EeBB = musta, joka kantaa keltaista
EeBb = musta, joka kantaa sekä keltaista että ruskeaa
eeBB = keltainen (ei kanna ruskeaa)
eeBb = keltainen, joka kantaa ruskeaa
eebb = keltainen, jolla ruskea pigmentti
EEbb = ruskea (ei kanna keltaista)
Eebb = ruskea, joka kantaa keltaista