Ohjeita uroksen omistajalle

Moni uroksen omistaja haluaisi, että hänen urostaan käytettäisiin jalostukseen. Jalostustoimikunnalle tuleekin usein ilmoituksia uroksista, joille toivotaan jälkeläisiä. Periaatteessa jalostustoimikunta kerääkin tietopankkia saatavilla olevista uroksista, mutta varsinaista julkista ”uroslistaa” meillä ei ole. Tietenkin monella tuloksettomalla kotikoirauroksella voisi olla paljon annettavaa rodullemme, mutta niiden käyttäminen ja suositteleminen on melko mahdotonta, sillä niistä on saatavana niin huonosti tietoa. Pelkkä koiranomistajan oma arvio koirastaan ei riitä, tarvitaan tuloksia, ja koiran on pitänyt näkyäkin jossain. Myös koiran sukutaulu ja lähisukulaiset saattavat vaikuttaa siihen, onko se jalostusmielessä kiinnostava.

Jos sen sijaan uroksesi on terve, ja olet tuonut sitä aktiivisesti esille näyttelyissä tai koepuolella, ja koirasi tulokset osoittavat sen olevan keskimääräistä parempi rotunsa edustaja, on realistisempaa haaveilla uroksen siitosurasta. Tällöinkin uroksen ”markkinointi” jää melko lailla uroksen omistajan omille harteille. Uroksesta voi ilmoittaa jalostustoimikunnalle, joka luonnollisesti suhtautuu urokseen eri tavalla, kun sillä on näyttöä ja se on nähty rodun tapahtumissa. Urosta voi myös mainostaa kerhon joka toinen vuosi ilmestyvässä vuosikirjassa, Labradori –lehdessä ja kukin omilla kotisivuillaan. Kasvattajat kertovat uroksistaan omilla sivuillaan, mutta yhdenkin koiran omistaja voi tehdä koiralleen sivun ja linkittää sen yhdistyksemme kautta. Varmin tapa saada uroksensa esille on näkyä ja menestyä näyttely- ja/tai koepuolella. Näissä tapahtumissa nartun omistajat ja jalostustoimikunnan jäsenet kulkevat aina ”silmät auki” ja etsiskelevät uusia sulhasehdokkaita. Valitettavasti oikotietä siitosuralle ei ole, se on aina kovan työn ja vaivan takana.

Jalostusuroksen omistajan tulisi ymmärtää, että hän on vastuussa rodun terveydestä ja kehittämisestä siinä kuin nartun omistajakin. Jalostusuroksen olisi luonnollisesti itse oltava mahdollisimman terve. Mikäli tästä tehdään jonkinlainen poikkeus, nartun tulee pystyä kompensoimaan tätä puutetta. Käytännössä uroksista on kuitenkin sen verran paljon tarjontaa, että vain terveistä ollaan kiinnostuneita.

Jos urostasi kysytään siitokseen, ensimmäiseksi tulee tarkistaa nartun suku ja terveys esimerkiksi jalostustietokannasta. Lähisukulaisia ei pidä parittaa keskenään. On syytä miettiä, miten suhtautuu nartun tuloksiin tai niiden puutumiseen. Jos narttu ei ole kovin laadukas, jälkeläisiltäkään ei pidä odottaa ihmeitä. Pennut saavat ominaisuuksia yhtä paljon kummaltakin vanhemmaltaan, vaikka usein tuntuukin siltä että uroksen osuutta painotetaan enemmän. Urosten terveystilastoja vertaillaan jne…  Nartun osuus on kuitenkin aivan yhtä tärkeä. Usein nartulle ei aseteta aivan yhtä korkeita laatuvaatimuksia kuin urokselle, ja uroksen tehtäväksi jää kompensoida nartun puutteita. Toisaalta uros saattaa kyetäkin ”korjaamaan” nämä virheet, toisaalta taas nartunomistajaa voisi herätellä miettimään, onko ihan jokaisen nartun astuttaminen tarpeellista. Jokaisesta narttua ei siis kannata välttämättä toivottaa tervetulleeksi. Uroksen omistaja saa ja hänen pitääkin käyttää omaa harkintaa, vaikka kyseessä olisi narttu, jolle jalostustoimikunta on ehdottanut kyseistä urosta. Jalostustoimikunta antaa nimittäin neuvontaa kaikille nartun omistajille, ja joukossa on aina narttuja, jotka eivät välttämättä ole kovin laadukkaita. Tällöin pyritään kyllä kertomaan, ettei nartun astuttaminen ole tarkoituksenmukaista, mutta lopullinen harkinta jää aina koiranomistajan varaan.

Siitokseen käytettävän uroksen tulee olla lonkka- ja kyynärnivelkuvattu ja sillä tulee olla voimassa oleva (alle 24 kk vanha) silmätarkastuslausunto (Suomen Kennelliiton PEVISA -sääntö).

Nykyään rodussa käytetään yleisesti joitakin geenitestejä. Uroksen omistaja voi halutessaan testata uroksensa, ja mikäli se osoittautuu ”normaaliksi”(terveeksi), se on tietenkin erinomainen asia. Silloinhan sitä voivat käyttää myös sellaiset nartut, jotka ovat itse kantajia, sairaita tai testaamattomia. ”Normaalin” uroksen omistajan tulisi suhtautua suopeasti testeissä ”kantajaksi” tai ”sairaaksi” todettuihin narttuihin, tämä on nimenomaan geenitestien perimmäinen tarkoitus. Geenitestattujen ominaisuuksien osalta ei ole tarkoitus karsia sairaita tai kantajia pois jalostuksesta tai koko kannasta, vaan huolehtia siitä, että syntyvät jälkeläiset eivät itse sairastu. Tämä palvelee geneettistä monimuotoisuutta.

Yleisin käytäntö lienee, että astutushetkellä nartunomistaja maksaa ns. hyppymaksun ja samansuuruinen summa maksetaan jokaisesta elinkelpoisesta pennusta pentujen synnyttyä. Kun astutusmaksu on kokonaisuudessaan suoritettu, uroksen omistaja allekirjoittaa pentueilmoituksen ”astutustodistus -osan” tai hyväksyy pentueen sähköisesti Suomen Kennelliiton ”Omakoira” -järjestelmässä. Uroksen omistajan tulee huomioida, että hyväksyessään pentueen rekisteröinnin, uroksenomistaja kuittaa astutusmaksun suoritetuksi – sen jälkeen maksamatonta astutusmaksua on melko mahdotonta yrittää karhuta. Uroksen ja nartun omistajan tulee keskenään sopia siitä, koska maksu viimeistään suoritetaan. Yleensä pentujen luovutusikä on takaraja. Astutusasioista uroksen ja nartun omistaja voivat sopia Suomen Kennelliiton astutussopimuskaavakkeella.