Iho-ongelmat ja tulehdukset

Labradorinnoutajien erilaiset iho-ongelmat ovat selvästi lisääntyneet viime vuosina. Korvatulehdus, hot spot, allergia, kutiseva iho ja furunkuloosi ovat kaikki atopiaan viittaavia oireita.

Atopia on geneettisestä taipumuksesta aiheutuva tulehduksellinen ja kutiseva allerginen ihosairaus, jonka synnylle on perimän lisäksi olemassa useita altistavia tekijöitä, kuten koiran elinympäristö ja olosuhteet. Atopia on elinikäinen vaiva, joka on kontrolloitavissa, muttei parannettavissa. Ruoka-aineallergia on koiralla atopiaa huomattavasti harvinaisempaa. Vain 10 % iho-oireisista koirista kärsii ruoka-aineallergiasta, jolloin koiralla on yleensä myös ruuansulatuskanavan oireita (ilmavaivat, ripuli). Atooppista tai allergista koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

Atopia on tyypillisesti nuoren aikuisen koiran sairaus ja oireet alkavat suurimmalla osalla atoopikoista 6 kk – 3 vuoden iässä. Allerginen nuha, astma ja silmän sidekalvontulehdus ovat koiralla harvinaisia. Koira reagoi ihollaan ja atopia onkin koiran yleisin ihosairaus. Atopiaan liittyvien toistuvien ihon bakteeri- ja hiivatulehdusten esiintymisestä on päätelty, että atoopikkokoirilla olisi puutteellisesti toimiva soluvälitteinen immuunivaste. Atopialle tyypillistä on, että oireet helpottuvat ja pahenevat kausittaisesti ainakin sairauden alkuvaiheessa. Jos oireet ovat heti alkuun jatkuvia, voidaan hyvällä syyllä epäillä ruoka-aineallergiaa aiheuttajaksi.

Atooppinen iho kutisee, minkä seurauksena koira raapii ihonsa rikki. Turkki on hilseilevä ja huonokuntoinen sekä ohut tai jopa paikoin kalju. Niiltä alueilta, joissa kutina on voimakkainta, iho paksunee jatkuvan raapimisen ja kalvamisen seurauksena sekä tummuu. Muutokset paikallistuvat naamaan (huulet ja silmien ympärys), korviin, tassuihin, jalkoihin, leukaan ja vatsan alle (kainalot ja nivuset). Joillakin koirilla jatkuva kutina aiheuttaa myös käyttäytymisen muutoksia, esim. ärtyisyyttä. Toistuvat korvatulehdukset ovat eräs tavallisimmista atoopikon iho-oireista.

Ihotulehduksista varmaankin parhaiten tunnetaan varvasväleissä esiintyvä furunkuloosi, eli syvä karvatupen märkivä tulehdus. Korvatulehduksia oli ollut yli 40 prosentilla terveyskyselyn koirista, ja monilla tulehdukset olivat toistuvia tai jopa kroonisia. Myös virtsatietulehdukset olivat joillakin koirilla toistuvia. Muita tulehduksia kerrottiin olleen pääosin silmissä, anaalirauhasissa, nielussa ja kurkunpäässä, suolistossa, nisissä, kohdussa tai emättimessä sekä tassuissa.

Ruoka-aineallergioita terveyskyselyyn vastanneilla koirilla oli muun muassa sian- ja naudanlihalle, ankalle ja kanalle, erilaisille viljoille ja kasveille sekä maidolle. Yksi iho-oireiden aiheuttaja saattaisi olla kilpirauhasen vajaatoiminta, autoimmuunisairaus, tosin suomalaisessa terveyskyselyssä ei tullut ilmi yhtään tällaista tapausta. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet voivat olla hyvinkin vaihtelevat, tyypillisimmin ne ovat iho-oireita: kuiva iho, huonolaatuinen, ohut karvapeite ja toistuvat ihotulehdukset. Koirat voivat olla myös lihavuuteen taipuvaisia ja väsyneitä, ja niillä voi olla toistuvia suolisto-ongelmia ja hedelmättömyyttä.