Perustaidot haltuun kurssit 9.-30.8. Vantaa

29.6.2022

Päädyimme peruuttamaan ti 9.8. alkavan Perustaidot haltuun-kurssit vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Perustaidot haltuun -kurssit ovat tarjolla näillä näkymin uudestaan syys/lokakuussa.

Perustaidot haltuun -kurssit tiistaisin 9.-30.8.2022 Vantaalla
Kouluttajana Kristel Riissanen


Kurssilla harjoitetaan perusasioita, joiden avulla arki sujuu paremmin.
Kurssilla treenataan mm. kontaktia, rauhoittumista ja luopumista ja malttia sekä
sujuvaa ja iloista yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä.

Kurssin tehtävissä huomioidaan koirakkojen toiveet ja taso. Kurssin toisella
tapaamiskerralla on varattu hieman aikaa kunkin koirakon itse valitsemaan pulmaan,
eli haetaan yhdessä ratkaisuvaihtoehtoja johonkin mieltä painavaan kysymykseen.

Tervetulleita sekä jo kotona harjoitelleet sekä vasta-alkajat.

Kurssien kesto on 4 kertaa 9.-30.8.2022

✓ Pennut klo 17-18
✓ Pennut klo 18.05-19.05
✓ Junnut ja aikuiset klo 19.10-20.10

Kursseille otetaan max. 5 koirakkoa. Rokotukset tulee olla kunnossa varoaikoineen.

Treenipaikka on Agility Akatemian hallilla, os. Ruusumäenkuja 5B, 01730 Vantaa.
Karttalinkki: http://agilityakatemia.info/halli/

Koulutustoimikunnan kurssien ilmoittautumisjärjestelmä muuttuu ja uusi verkkopalvelumme on agimet Oy:n doggso-järjestelmä, joka on kehitetty
nimenomaan koirien kurssien järjestäjien käyttöön.

Ilmoittautumaan pääset kirjauduttuasi järjestelmään. Järjestelmässä
"Omat tiedot" osiossa hallinnoit tietojasi ja kursseille osallistumisia.

Kurssien jäsenalennukset:
Labradorikerhon jäsenet - käytä koodia KURSSI-JÄSEN, kerholaisten alennus on 10,00 (EUR).
Huom! Merkitsethän jäsennumerosi ilmoittautumiseen.

Ilmoittautuminen: https://labradori.doggso.com/fi/koulutus/vantaa-tottelevaisuus

Jos kohtaat ongelmia ilmoittautumisessa, ota yhteyttä: labbis.koulutus(ät)gmail.com